keskiviikkona, joulukuuta 02, 2009

Joulukuun toka


Onnea Veikka 10v ja Jussi 19v! Tänään rauhallista, ihanaa musaa <3.







Niinkuin sinä lohdutat anna minun lohduttaa, niinkuin sinä rakastat anna minun rakastaa
Ihminen rakentaa ympärilleen talon. Hän tekee ikkunoita nähdäkseen ulos ja kaksi ovea, paraatipuolelle ja talon taakse. Hän laittaa ikkunoihinsa verhot voidakseen piiloutua ja oviinsa lukot estääkseen toisia tulemasta.
Vaikka luulen, että toisen talossa on vain yksi huone, se, johon näkyy kadulta, on hänessä ovia moneen suuntaan. Jos riisun kengät ja asetun olemaan, hän ehkä avaa niistä jonkin. Olohuoneesta pääsen katsomaan hänen keittiöönsä, jonka pöydällä makaa lehti murujen päällä. Näen, minkä kuvan hän on ripustanut pöytänsä yläpuolelle ja millainen maisema aukeaa hänen makuuhuoneensa ikkunasta. Mutta jos olen hänrn luonaan päivällä, en tiedä, miltä huoneessa näyttää illalla, kun lamput sytytetään, tai jos näen huoneen lampun valossa, en tiedä, mihin asti aamuaurinko hänen keittiössään paistaa. Kellariin ja ullakolle en toisen talossa pääse ehkä koskaan. Loppuun saakka ei kukaan voi tutkia toisen taloa.
Rakkaus varoo tunkeutumasta ja repimästä verhoja väkisin sivuun. Se estää arvostelemasta toisen taloa ja tuulettamasta sen pölyjä muiden silmille. Ikävöikää ja tarvitkaa toisianne, rakkaus sanoo. Se on ainoa ovi toisen taloon.

Toinen lempitarinani rukoushelmikirjasta!

Oon tehny nyt lopullisen päätöksen, että tän viikon lopulla ilmotan, että lopetan työni joulukuun jälkeen. Ärsyttää vaan, että kaikki työt joita oon nyt katellu, on liian kaukana ;(. Kun ei asuisi näin pyllyssä!

Tän päivän kivaksi ajatukseksi valitsen viikonloppuna, lauantaina olevan Nuorten itsenäisyyspäivän gaalan. Saa vähän laittautua ja syyä ja tanssia ja semmosia ja nähä ihmisiä tietty! Oma miespuolinen otukseni pelaa sählyä, kuten edellis vuotenakin ja missaa osan juhlallisuuksista, mutta onneksi sain tuon ihanan Jontun mulle aveciksi siksi aikaa ;).

PS. teeveessä puhu ihminen jonka sukunimi on Rinta-Möykky ja tänään Hartwalilla mm. siskoni kiljuu Backstreet Boysseille!



Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...