perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Minun uudet ja parhaat housut sekä mitä mulla oli päällä eilen

 Seksipaasauksen jälkeen vaan tylsää arkipäivää vaatteineen. HMssä oli aletuotteista, että ota kaksi, maksa yksi ja ostin sitten tuommoiset ihanaiset löllöisät housut ja hameen ja maksoin näistä yhteensä 10e. Tämmösiä housuja oon ettiny jo ikuisuuden ja nyt mulla on se yksi ainut pari, joka sattui olemaan vielä mun kokoa. Haluun pitää vaan näitä koko ajan!

Alempana kuva sitten asusta, joka päällä olin ostamassa noita kyseisiä housuja sekä mun uusi kassi!

Tänään on harmaa syysperjantai, jolloin lehtiä tipahtelee koko ajan enemmän ja enemmän alas puista ja puut muuttuvat entistä harmaammiksi ja paljaiksi. Surullista. En siltikään haluaisi vielä lunta piristämään ja valaisemaan maisemaa. Haluaisin aurinkoisia ja kauniita syyspäiviä!

Huomenna ollaan seurusteltu villen kanssa jo 10kk, vaikka tuntuu että vastahan me tutustuttiin. Viikonloppuna Minna tulee tänne ja meillä on toivottavasti mukavaa tekemistä yhdessä.

Yritän vaan täyttää tätä tilaa ennen tuota seuraavaa kuvaa, vaikkei mulla oo oikein mitään asiaa :D. Kerronpas siis, että haluisin kovasti olla floristi ja luin floristin oppikirjaa eilen viitisenkymmentä sivua, jonka lainasin kirjastosta ja opin kaikenlaista. Haluaisin myäs floristiikkakoulujen puutteessa opiskella kosmetologiksi ja keskittyä luonnon kosmetiikkaan. Semmoinen koulutus alkaisikin tammikuussa ja siihen on aikaa vielä tämä kuu hakea, eli ehkä haen.

Mun kynnet on pinkit ja se tuntuu oudolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...