torstaina, joulukuuta 06, 2012

Lapsekkuutta ja kynnet

Käytiin tossa maanantaina Minnan kanssa kirpparilla ja löysin sieltä nallehatun eurolla, jonka laitoin samantien päähäni ja pidin koko kirppisreissun ajan. Kassalla otin sen päästä, maksoin ja laitoin takasin koko loppupäiväksi.  Lämmin hattunen, jonka näkeminen aiheuttaa iloa, loistava hattu siis ja vieläpä harmaa.

Onneksi on tullu talvi, lumi, pakkanen, joulu, joululaulut, tortut ja kaikki hömpötys, koska oon kun syntyny uudelleen. Koko syksy on mennyt sumussa ja mikään ei ole osunut kohdilleen, eikä oikeastaan mikään muu ole muuttunut, kuin että on tullut lunta ja joulukuu. Jaksan olla pirteämpi ja iloita pienistä asioista, kuten tästä hatusta. Päätin myös hatun myötä, että yritän taas vähän enemmän olla vaan minä, enkä 23-vuotias aikuinen, tehokas ja ahkera uraohjus, aina oikeassa ja aina tietämässä ja osaamassa kaiken. Voin olla minä ja tehdä ja tavoitella sitä, mistä itse tykkään ja olla tietämättä asioita joita en tiedä ja opetella ne silloin kun tarvitsee. Onneksi tykkään hyvin monista asioista, joten tulevaisuudessa on lähinnä liikaa vaihtoehtoja, mitä voisin tehdä. En tavoittele mainetta ja mammonaa, vaan rauhaa, rakkautta, lämpöä ja iloa.

Tähän loppuun vielä ne kynnet, joista mainitsin otsikossa:
Tummia kynsiä on aina yhtä hankala kuvata, mutta kyseessä on hyvin tummalla syvänvihreällä pohjalla glitteriä kärjissä. Luonnonvalossa vähemmän synkät. Joku noissa tuo mieleen talvisen tähtitaivaan ja tykkään niistä.

1 kommentti:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...